Residenssielämää

Näkymä Mazzano Romanon residenssiasunnolta alas jokilaaksoon marraskuussa 2018

Viisitoista vuotta sitten, opiskellessani toista vuotta Kuvataideakatemiassa, törmäsin ensimmäistä kertaa taiteilijaresidenssin käsitteeseen. Muutamat vierailevat luennoitsijat kertoivat silloin omista residenssijaksoistaan ja niiden vaikutuksesta työhönsä. Ajatus tuntui kummalliselta ja kaukaiselta: miksi pitäisi matkustaa johonkin satunnaiseen taloon työskentelemään kuukaudeksi? Olisiko siitä muka jotain hyötyä?

Nykyään puolestaan tuntuu kummalliselta, että olen joskus suhtautunut asiaan epäilyksellä. Viimeisten kymmenen vuoden mittaan residenssityöskentelystä on tullut kiinteä osa elämääni. Joistakin residensseistä on muodostunut luotettavia tukikohtia, joihin olen palannut useita kertoja, kun taas toiset ovat olleet yksittäisiä, mutta sitäkin mieleenpainuvampia elämyksiä, joiden muistoa vaalii vuosikausia jälkeenpäin.

Vaikka alun perin residenssit tulivat minulle tutuiksi kuvataidekentän ilmiönä, sain pian tietää, että myös kirjailijoille tarkoitettuja residenssejä on olemassa. Tein vuonna 2011 poikkitaiteellisen teoksen Nuoren Voiman Liiton tuottamalle Runokuu-festivaalille ja sain vihiä, että NVL:n residenssissä Villa Sarkiassa oli vielä vapaita jaksoja seuraavalle keväälle. Ei edes tarvinnut olla julkaissut kirjailija hakeakseen. Ajatus virallisessa kirjailijaresidenssissä työskentelystä tuntui unelmien täyttymykseltä: saisi leikkiä oikeaa kirjailijaa kokonaisen kuukauden ajan! Niinpä hain kirjoittajaystäväni Saaran kanssa paikkaa residenssistä, ja tulimme valituiksi toukokuulle 2012.

Sysmässä sijaitseva Villa Sarkia osoittautui vanhaksi, sympaattiseksi taloksi, jossa oli tilaa kolmelle kirjailijalle kerrallaan. Siellä oli kaikki tarvittavat mukavuudet, mutta myös sopivasti salaperäistä tunnelmaa. Asuimme Saaran kanssa talossa kuin Onneli ja Anneli. Katoimme ateriat juhlallisesti salin pitkän pöydän ääreen kattokruunun alle ja istuimme virnuillen pöydän päissä kuin kartanonrouvat. Kirjoitimme, luimme tekstejämme toisillemme ja keskustelimme kirjoittamisesta. Elimme unelmaamme kirjailijuudesta todeksi.

Sittemmin olen palannut Sysmään useita kertoja: virallisille residenssijaksoille vuosina 2014, 2015 ja 2016, ja siitä pitäen lähes vuosittain joiksikin viikoiksi, kun joku toinen on joutunut perumaan tulonsa. Istun tälläkin hetkellä Sarkian alakerran sinisessä huoneessa tätä kirjoittamassa. Välillä vitsailen, että voisin olla virallinen paikkaaja, joka asustelee Sysmässä aina silloin, kun residenssissä on huone syystä tai toisesta muutaman päivän tyhjillään.

Sarkiasta on tullut minulle kirjoittamisen koti, jossa teksti kulkee vaivattomasti ja näppäimistö laulaa. Unissamatkaaja-romaanini käsikirjoitus on kokenut talossa monta remonttia, ja kirjani alkulehdille onkin painettu kiitokseni residenssille. Sysmästä on tarttunut Unissamatkaajaan myös yksityiskohtia, kuten vanhan paloaseman tiloihin perustettu taidegalleria.

Villa Sarkia toukokuussa 2021

Oman kokemukseni mukaan residenssit tarjoavat luovalle työlle kolme merkittävää etua. Ensinnäkin, ne mahdollistavat tehokkaan irrottautumisen totutusta. Oli residenssi sitten Italiassa tai Iittalassa, se on joka tapauksessa muualla kuin kotona tai tutulla työhuoneella. Kun arkielämän kaavat aikaa vievine rituaaleineen eivät häiritse työskentelyä, saa inspiraatio enemmän tilaa. Uusi ympäristö havahduttaa näkemään asiat toisin ja ravistelee irti rutiineista.

Toiseksi, rajattu residenssiaika kannustaa täysipainoiseen keskittymiseen. Joskus muutaman päivänkin jakso voi riittää. Mitä lyhyempi aika, sitä intensiivisempi työrupeama. Jos kuitenkin on mahdollisuus irrottautua muusta elämästä jopa kuukaudeksi, se kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Pidempi jakso antaa aivan toisenlaiset puitteet uppoutua tekstiin ja saada hyvä flow päälle. Sen voin kokemuksesta sanoa, että oli residenssijakso minkä pituinen tahansa, se tuntuu aina loppuvan kesken!

Kolmanneksi, monet residenssit ovat yhteisöllisiä, jolloin asukkaita on useampi yhtä aikaa. Kollegoihin tutustuminen residenssin rennossa ilmapiirissä mahdollistaa aidon verkostoitumisen. Hyvän residenssiporukan kanssa kokkaillaan ja retkeillään yhdessä ja keskustellaan kunkin kirjoittamisesta. Viime marraskuussa pääsin viettämään Villa Sarkiassa pitkästä aikaa kokonaisen kuukauden, ja kämppiksiksi osui niin mahtavia tyyppejä, että tulen takuulla pitämään heidän kanssaan yhteyttä jatkossakin. Saksalaisen Roschan kanssa olemme suunnitelleet jo seuraavaa yhteistä residenssijaksoakin.

Elämyksellisimpiä residenssikokemuksiani ovat olleet kuukausi WSOY:n kirjailijaresidenssissä Edinburghissa Saaran kanssa sekä kahden kuukauden työskentelyjakso Väinö Tannerin säätiön taiteilijaresidenssissä Mazzano Romanon keskiaikaisessa kylässä Italiassa. Olen silti huomannut, että residenssien makuun päästäkseen ei tarvitse lähteä ulkomaille eikä maksaa maltaita, kuten monet tuntuvat luulevan. Suomessakin on paljon viehättäviä ja sympaattisia residenssejä, jotka vain odottavat löytämistään, eikä läheskään kaikista tarvitse maksaa edes nimellistä vuokraa.

Unelmani on, että pääsisin jonain päivänä perustamaan oman kirjailijaresidenssin, jonka pääpaino olisi lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Haaveilen vanhasta, tunnelmallisesta talosta jossakin sopivassa kylässä maalla. Olen itse saanut residensseiltä niin paljon, että olisi ihana päästä tarjoamaan samoja kokemuksia myös muille. Ilmoitan heti, kun huoneita on varattavissa!

Keuruun taidemuseon residenssin sympaattinen keittiö, elokuu 2019

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s