Unissamatkaaja aloittaa uuden, varhaisnuorille suunnatun Routala-reaalifantasiasarjan, jossa on sekä sadunomaisuutta että synkkiä sävyjä.
Kansitaide: Karin Niemi 2020
Kadonnut äiti. Umpeen muurattu ovi. Suvun vaiettu salaisuus.
Seiskaluokkalainen Essi ja hänen pikkusiskonsa Oona asuvat ränsistyneessä Routalan kartanossa taiteilijaisänsä ja irlanninsusikoira Huldan kanssa. Äiti on kadonnut kuusi vuotta aiemmin, ja ainoa muisto hänestä on isän maalaama muotokuva olohuoneen seinällä. Kun Essi näkee oudon unen ja alkaa sen jälkeen saada mystisiä kirjeitä, hän ymmärtää, että suvussa kulkee taipumus, josta hänelle ei ole koskaan kerrottu.
Samaan aikaan Essin kotikaupunkia varjostaa salaperäisten kuolemantapausten sarja, ja uutisissa puhutaan kammottavasta ”Syväjärven seivästäjästä”. Isä lähtee viikonlopuksi työmatkalle, ja siskokset innostuvat päästessään penkomaan sukukartanon salaisuuksia kaikessa rauhassa. Pian tytöt käsittävät, että jotain on vaarallisesti vialla.
Unissamatkaaja-kirjatraileri
Unissamatkaajasta sanottua:
”Yksinkertaisesti vain liian hyvä ja jännittävä kirja. Alussa ei heti ymmärrä kaikkea, mutta asiat selkenevät kirjan edetessä.” – Eino 12 v.
“Yhä harvemmin vastaan tulee sellaista tarinaa, jota ei millään malttaisi laskea kädestään. Unissamatkaaja on yksi näistä harvoista, jonka maailmaan uppoaa huomaamatta ajan kulumista.” – Laura, himolukija
“Tykkäsin tästä tosi paljon. Olin ihan naama ymmyrkäisenä lukemassa hienosti punotusta maailmasta, sen käänteistä ja henkilöhahmoista. Lukijaa ei suojella aika pelottavilta ja surullisiltakaan käänteiltä, mutta toisaalta juuri ne tuovat teokseen sen koukuttavuuden.”
– Essi, kirjagrammaaja
“Kotimaisen nuortenkirjallisuuden taso pysyi ylhäällä myös vuoden 2021 julkaisujen myötä, mistä Suvi Nurmen Unissamatkaaja on hieno osoitus. – – [T]eos käsittelee kuolemaa ja erilaisuuden tunnetta, mutta kuitenkin fantasiatyylille uskollisella tavalla. – – [T]arinankerronta on nautinnollista ja mikä tärkeintä, mielenkiinto pysyy yllä läpi koko teoksen.” – Zum Teufel -kustantamon “vuoden 2021 parhaat nuortenkirjat” -listaus
“Nurmi punoo tihentyvää jännitystä klassisista aineksista, mutta höystää sitä myös arkisemmilla elementeillä.” – Lastenkirjahylly-blogi
“Nurmi pitää hyvin yllä jännitystä ja punoo kiehtovia mysteerejä, joista osa tosin jää vielä selvittämättä, koska Unissamatkaaja on vasta Routala-sarjan ensimmäinen osa.”
– Siniset helmet -kirjablogi